Ravintolasuosikkini Oulussa: Sauraha

Nepalilaista ruokaa Asemakadulla. Joka kerta kun tänne menen, mietin mielessäni maistuuko ruoka tällä kertaa yhtä mahtavalta kuin edellisillä kerroilla. Makua on vaikea saada jäämään muistiin. Muistaa vain sen tunteen, kun erilaiset maut kiertävät ja tanssivat ympäri suuta. Mielihyvä joka tästä syntyy on jotain sanoin kuvaamatonta. Saurahan ruoka on yksinkertaisesti uskomattoman hyvää. Joku keittiössä osaa selvästi maustamisen taidon. Ravintolan omistaja sanoi muistaakseni ensimmäisen kerran täällä käydessä, että "It´s all about the timing!". Olen kokeillut monia intialaisia ruokareseptejä, ja olen noudattanut niitä itselleni poikkeavaan tyyliin lähes orjallisesti. Silti en ole onnistunut saamaan ruoasta yhtä herkullista kuin Saurahassa. 

Mieheni osti minulle keväällä syntymäpäivälahjaksi lahjakortin (kaksi) Saurahaan, ja veimme eilen lapsosen isovanhemmille yökylään ja suuntasimme elokuviin ja syömään. Kirpeä syysilta sopii loistavaksi sääksi mausteiselle makumatkalle, eikä Saurahan ruoka pettänyt tälläkään kertaa. Vuorotellen huokailimme, miten hyvää ruoka voikaan olla. Otimme molemmat jo suosikiksi muodostuneen lammasannoksen, jonka nimi oli Kasturi bheda. Liha aivan suli suuhun, ja maku oli taivaallinen. Annokseen kuuluu kastikkeen lisäksi kahden pään kokoinen naanleipä, sekä riisiä. En tietenkään nälissäni muistanut ottaa kuvaa annoksesta! Menkää ja kokekaa itse. Lisään kuvan kun seuraavan kerran menen tänne syömään. :)

If you ever visit in Oulu Finland I highly recommend this lovely Nepalese restaurant Sauraha. Food is one of the best I´ve tasted. These fellows really know how to spice food.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paistettua nyljettyä ahventa

Yön yli leivinuunissa nukkunutta porsaan potkaa

Kipparikallen jalanjäljillä, pinaattikeitto